Covid-19 vaikuttaa negatiivisesti toimitusketjuihin
Tutkimustiedote 11.12.2020
TIKI-kurssi/Kevin Kahr
Covid-19
vaikuttaa negatiivisesti toimitusketjuihin
Kiinasta
levinneen koronaviruksen vaikutus on näkynyt viimeisen vuoden aikana vahvasti
taloudessa. Erityisesti yritykset on kärsineet pandemian seurauksista. Vaikutukset
ovat säteilleet vahvasti toimitusketjuihin, sillä keväällä 2020 useita tuotantolaitoksia
on jouduttu sulkemaan pandemian seurauksena.
Riskien merkitys on kasvanut toimitusketjujen monimutkaistuessa.
Tilanteeseen ovat vaikuttaneet erityisesti globalisaatio,
sekä lisääntynyt ulkoistaminen. Globalisaation myötä suorituskyky on kasvanut,
mutta samalla toimitusketjuista on tullut entistä alttiimpia häiriöille. Tämän takia pandemiaa
ehkäisevien riskienhallintakeinojen löytämisestä on tullut erityisen tärkeää.
LUT-kauppakorkeakoulussa kirjoitetussa
tutkielmassa selvitetään kyseisiä toimitusketjuhäiriöiden vaikutuksia
kauppaketjujen hankintoihin korona-aikana ja selvitettiin millaisia lyhyt- sekä
pitkäaikaisia ratkaisuja kauppaketjuilla on ollut edellä mainittujen
häiriöitten ehkäisemiseen. Lisäksi tutkielmassa selvisi onko pandemiasta ollut positiivisia vaikutuksia
yrityksille sekä mihin hankintatoimen osa-alueeseen koronavirus on vaikuttanut
eniten.
Tutkimuksen on toteuttanut LUT-yliopiston
kauppatieteiden kandidaattivaiheen opiskelija yhdessä kolmen Suomessa toimivan
kauppaketjun kanssa. Tutkimuksen aineisto kerättiin haastatteluista, joihin kohdeyritykset
vastasivat. Haastattelut käsittelivät koronaviruksen vaikutuksia
toimitusketjuihin.
Lisätiedot:
Kevin Kahr Kevin.Kahr@student.lut.fi
Kevin Kahr kandidaatintutkielma Toimitusketjuhäiriöiden
vaikutus kauppaketjujen hankintoihin covid-19 pandemia-aikana, saatavilla:
www.linkki.asd.
Kommentit
Lähetä kommentti