Esimies on yrittäjää perusteellisempi henkilöstöjohtaja

Tutkimustiedote 10.12.2020

LUT-yliopisto


Esimies on yrittäjää perusteellisempi henkilöstöjohtaja


Esimies toteuttaa henkilöstöjohtamisen käytäntöjä suunnitelmallisemmin, monipuolisemmin ja digitaalisemmilla työkaluilla kuin yrittäjä. Yrittäjä perustaa henkilöstöjohtamisensa pitkälti suulliseen kanssakäymiseen alaistensa kanssa.

Kahden johtajatyypin, yrittäjän ja palkkatöissä työskentelevän esimiehen, henkilöstöjohtamisen käytännöissä havaittiin merkittäviä eroja. Kumpikin johtaja toteutti kaikkia tutkimuksessa käsiteltyjä ihmisten johtamisen käytäntöjä omilla tavoillaan.

’’Esimies osoitti tutkimuksessa parempaa tehokkuutta ja valmiutta vastata henkilöstöjohtamisen haasteisiin kuin yrittäjä vastaavissa tilanteissa. Yrittäjä toteutti henkilöstönsä johtamistyötä pitkälti intuition kautta’’, totesi kandidaatin tutkielmansa tehnyt Erika Vuorinen.

Tutkimus toteutettiin haastattelemalla yhtä pienyrittäjää ja yhtä operatiivisen tason esimiestä heidän toteuttamistaan johtamiskäytännöistä ja mahdollisista heidän johtamiseensa vaikuttavista taustatekijöistä. Johtamiskäytäntöjen taustalta löytyi esimiehen kohdalla esimerkiksi intressit yrityksen tulostavoitteiden saavuttamiseen ja alaisten tasapuoliseen kohteluun, kun taas yrittäjä pyrkii johtamisellaan liiketoiminnan jatkuvuuteen, yrityksen maineen säilymiseen ja markkina-aseman pysyvyyteen.


Lisätietoja:


Erika Vuorinen, kauppatieteiden opiskelija, LUT-yliopisto

erika.vuorinen@student.lut.fi

Kandidaatin tutkielma Yrittäjän ja palkkatöissä olevan esimiehen erot henkilöstöjohtamisessa.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tutkimalla työntekijöiden kokemaa muutosta voi todentaa yrityksen tekemän onnistuneen ulkoistuksen

Myös teknologiayhtiöiden konkurssin ennustaminen onnistuu klassisten tunnuslukujen avulla

Vastuullisella ja ympäristön huomioivalla sijoitusstrategialla on mahdollista saavuttaa ylituottoa