Hankintaprosessin keskeiset riskit tärkeässä roolissa prosessin onnistumisen kannalta
Tutkimustiedote
13.12.2020
Hankintaprosessin keskeiset riskit
tärkeässä roolissa prosessin onnistumisen kannalta
Hankintaprosessin ollessa
merkittävä osa yritysten hankintaa, olisi tärkeää, että myös siihen liittyvät
riskit huomioitaisiin osana yritysten riskienhallintaa. Hankintaprosessiin
lukeutuvat riskit ovat kriittisessä asemassa yrityksen hankintaprosessin jatkuvuuden
sekä onnistuneen hankinnan toteuttamisen näkökulmasta. Tämän vuoksi niiden
hallintaan soveltuvien keinojen tarkastelu ja kehityskohteiden selvittäminen
olisivat tärkeitä ja ajankohtaisia aiheita.
Elina Mäntysaaren
kauppatieteiden kandidaatintutkielmassa esitellään yrityksen hankintaprosessin keskeisiä
riskejä sekä keinoja, joilla kyseisiä riskejä voidaan hallita. Lisäksi
tutkielmassa pohditaan mahdollisia kehityskohteita aiheen saralla. Tutkimuksen
teoreettinen viitekehys muodostuu hankintaprosessia sekä riskejä ja
riskienhallintaa koskevien teorioiden ja käsitteiden ympärille.
Riskienhallinnan osalta tutkimuksen huomio kiinnittyy pääosin riskienhallinnan
keinoihin ja niiden hyödyntämiseen.
Tutkimustulosten
perusteella huomattiin, että kokonaisuudessaan hankintaan liittyvä
riskienhallinta koettiin kohdeyrityksessä tärkeäksi asiaksi, ja hankinta oli
sisällytetty osaksi yrityksen riskienhallintaprosessia. Hankintaprosessin
keskeisiä riskejä pyrittiin pääasiassa hallitsemaan pienentämällä niitä
organisaation oman toiminnan avulla. Tutkimuksen perusteella esiin nousi
kuitenkin muutamia kehityskohteita, joihin pureudutaan tutkimuksen lopulla riskienhallinnan
keinojen näkökulmasta.
Lisätietoja:
Elina Mäntysaari
elina.mantysaari@student.lut.fi
Kommentit
Lähetä kommentti