Suomen väestön ikääntyminen edellyttää hankintojen kehittämistä kuntayhtymissä

 

Tutkimustiedote 6.12.2020, TIKI-kurssi, LUT-Yliopisto



Suomen väestön ikääntyminen edellyttää hankintojen kehittämistä kuntayhtymissä

 

Kauppatieteiden ylioppilas Janina Tynkkynen LUT-yliopistosta on laatinut kandidaatintutkielman "Ikääntyneiden palveluasumisen kasvava tarve ja kuntayhtymän ulkoistamisstrategia", joka käsittelee Eksoten ikääntyneiden asumispalveluiden investointistrategiaa. Aihe on erittäin ajankohtainen erityisesti ikääntyvälle Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveysalan kuntayhtymälle. Aihealueesta on tiedekuntien rajat ylittävää tutkimusta. Esimerkiksi Väänänen (2017) on tutkinut aihetta hankintatoimen parhaiden käytänteiden näkökulmasta. Tynkkynen tarkastelee aihetta monituottajuusmallien näkökulmasta.

 

Tutkimus toteuttiin Eksoten julkisen dokumentaation perusteella laadullisin tutkimusmenetelmin. Tutkimusaineisto koostui kokouspöytäkirjoista ja tilinpäätöksistä. Analyysimenetelmänä on käytetty teoriaohjaavaa sisällönanalyysimenetelmää. Kohdekuntayhtymä ei ole osallistunut tutkimukseen ja tutkimus on toteutettu Tynkkysen toimesta itsenäisesti.

 

Tutkimustulokset olivat Väänäsen (2017) tutkimuksen suuntaisia: pieni kohdekuntayhtymä on ketterästi ryhtynyt soveltamaan niin perinteisiä hankintatoimen käytänteitä kuin innovatiivisia monituottajuusmalleja, joissa myös digitalisaatiolla on suuri roolinsa. Uutena toimintamallina käyttöön on otettu palveluseteli, jota tukee myös digitalisaation edistäminen. Palveluseteli on kuitenkin edelleen suhteellisen harvinainen toimintamalli, suurin osa hoitovuorokausista tuotetaankin edelleen joko itse tai ostetaan yksityisiltä palveluntuottajilta suoraan. Ulkoistamisen taso riippuukin asiakkaan toimintakyvystä. Tavallisessa palveluasumisessa yhteys omaan integroituun palvelujärjestelmään on haluttu säilyttää, koska asiakkaiden toimintakykyä voidaan vielä edistää esimerkiksi kuntoutuksella.

 

Kaikki perinteiset parhaat käytänteet eivät kuitenkaan ilmenneet dokumentaatiosta, vaan kohdekuntayhtymä on niistä poiminut itselleen sopivia toimintamalleja. Esimerkiksi kestävistä hankintaratkaisuista oli hyvin vähän viitteitä, mikä on toisaalta hieman ristiriidassa Lappeenrannan kaupungin kestävän strategian kanssa.

 

Tutkimustulokset ovat merkityksellisiä mille tahansa kunnalle, joka pyrkii kehittämään sosiaali- ja terveysalan hankintoja ja uudistamaan toimintamallejaan. Aihetta on kuitenkin tutkittu melko vähän ja esimerkiksi palvelusetelin konkreettiset vaikutukset kunnalle/kuntayhtymälle sekä ikääntyvälle väestölle, selviävät vasta pidemmällä aikavälillä. Suomi kuitenkin ikääntyy, joten uusia toimintamalleja on syytä kartoittaa, jotta kunnat pystyvät huolehtimaan velvollisuuksistaan vielä tulevaisuudessa.

 

Lisätiedot:

 

Kauppatieteiden ylioppilas Janina Tynkkynen

email: janina.tynkkynen@student.lut.fi

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tutkimalla työntekijöiden kokemaa muutosta voi todentaa yrityksen tekemän onnistuneen ulkoistuksen

Myös teknologiayhtiöiden konkurssin ennustaminen onnistuu klassisten tunnuslukujen avulla

Vastuullisella ja ympäristön huomioivalla sijoitusstrategialla on mahdollista saavuttaa ylituottoa