Läpinäkyvä tiedonjakaminen menestyksen edellytyksenä

Tutkimustiedote 4.12.2020

LUT-Yliopisto


Läpinäkyvä tiedonjakaminen menestyksen edellytyksenä


LUT-yliopiston kauppatieteiden opiskelija Jenni Hämäläinen on tehnyt kandidaatintutkimuksen läpinäkyvästä tiedonjakamisesta toimitusketjuissa. Aihetta ei ole aiemmin tutkittu paljoa, joten tutkimus toimii hyvänä pohjatietoja tuleville tutkimuksille. Tutkimuksesta hyötyvät niin aihetta pidemmälle tutkivat henkilöt, kuin yritykset, jotka pyrkivät yhä läpinäkyvämmiksi tiedonjaossaan.

Tutkimuksessa analysoidaan läpinäkyvyyden ja läpinäkyvän tiedonkulun ilmentymistä kohdeyritysten ABB:n ja KONEen julkisissa raporteissa ja verkkosivuilla. Tutkimus keskittyy myös tapoihin, jolla kohdeyritykset ylläpitävät ja sujuvoittavat tiedonkulkuaan toimitusketjujensa eri osapuolien välillä.

Tutkimus on riippumaton kohdeyrityksistä ja se on tehty täysin itsenäisesti. Tutkimus perustuu kirjallisuuskatsaukseen ja yritysten julkisiin tietoihin.


Lisätiedot:

Opiskelija Jenni Hämäläinen

puh. 000 0000000

jenni.hamalainen@student.lut.fi

 

Jenni Hämäläisen kandidaatintutkielma Läpinäkyvän tiedonkulun varmistaminen teknologiayritysten toiminnassa, saatavilla: xxx.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tutkimalla työntekijöiden kokemaa muutosta voi todentaa yrityksen tekemän onnistuneen ulkoistuksen

Myös teknologiayhtiöiden konkurssin ennustaminen onnistuu klassisten tunnuslukujen avulla

Vastuullisella ja ympäristön huomioivalla sijoitusstrategialla on mahdollista saavuttaa ylituottoa