Paahdetun kahvin toimittajat ovat omaksuneet tasapainoisesti hankinnan ympäristövastuun käytänteitä

Tutkimustiedote 13.12.2020

TIKI-kurssi/Muusa Enjala


Paahdetun kahvin toimittajat ovat omaksuneet tasapainoisesti hankinnan ympäristövastuun käytänteitä


Eniten käytettyjä yritysten sisällä toteutettavia käytänteitä olivat ympäristövastuun sisällyttäminen strategiaan sekä arvoihin, missioon ja visioon ja ylimmän johdon sitoutuminen. Organisaatioiden välillä toteutettavista käytännöistä eniten käytettiin auditointeja, toimittajayhteistyötä ja ympäristövaatimuksia.


Teoriassa tärkeimmiksi esitetyt käytänteet osoittautuivat paahdetun kahvin toimittajien käytetyimmiksi ja eniten omaksutuimmiksi. Käytänteistä toimittajayhteistyön merkitys korostui. Uudempia käytänteitä oli käytetty vielä erittäin vähän ja käänteistä logistiikkaa ei ollut käytetty ollenkaan. Viitteitä kuitenkin on, että ne voivat tulevaisuudessa yleistyä ja vakiinnuttaa paikkansa.

 

Uusia käytänteitä ei löytynyt, mutta toimittajien sertifikaattivaatimus -käytänteestä löytyi uusi piirre, jossa ostaja eli kahvin paahtaja on luonut kokonaan oman kolmannen osapuolen hyväksymän sertifikaatin omille toimittajille. Lisäksi selvisi, että joissain käytänteissä on sekä sisäisiä- että ulkoisia piirteitä.


Muusa Enjalan kandidaatintutkielma Paahdetun kahvin toimittajien hankinnan ympäristövastuun käytänteet julkaistaan alkuvuodesta LUT-pubissa tarkastuksen jälkeen.


Lisätietoja:

Muusa Enjala, muusa.enjala@student.lut.fi








Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tutkimalla työntekijöiden kokemaa muutosta voi todentaa yrityksen tekemän onnistuneen ulkoistuksen

Myös teknologiayhtiöiden konkurssin ennustaminen onnistuu klassisten tunnuslukujen avulla

Vastuullisella ja ympäristön huomioivalla sijoitusstrategialla on mahdollista saavuttaa ylituottoa