Passiiviset osakerahastot suoriutuvat keskimäärin aktiivisia paremmin
13.12.2020
TIKI-kurssi/Mikael Pursiala
Passiiviset osakerahastot suoriutuvat keskimäärin
aktiivisia paremmin
Tuore kandidaatintutkielma vahvistaa Yhdysvaltain
markkinoiden tutkimustulosten paikkansapitävyyden myös suomen
rahastomarkkinoilla. Tutkimustulokset osoittavat passiivisten
rahastoiden suoriutuvan keskimäärin aktiivisia rahastoja paremmin myös suomen
rahastomarkkinoilla. Merkittävin syy parempaan suoriutumiseen on aktiivisten
rahastoiden korkeat kulut. Aiemmat tutkimukset kuitenkin osoittavat, että
rahastojen suoriutumisessa on jonkin asteista jatkuvuutta, jolloin hyvin
suoriutuvien aktiivisten rahastonhoitajien tunnistaminen on mahdollista.
LUT-yliopiston opiskelija Mikael Pursiala toteaa kandidaatintutkielmassaan,
ettei tästä siis voida kuitenkaan vetää johtopäätöksiä passiivisen
sijoitusstrategian ehdottomasta paremmuudesta, sillä aktiivinen
sijoitusstrategia perustuu nimenomaan lahjakkaiden rahastonhoitajien
tunnistamiseen. Tavalliselle sijoittajalle passiiviset rahastot ovat parempi
vaihtoehto, mutta institutionaalinen sijoittaja saattaa hyötyä aktiivisesta tai
hybridistrategiasta enemmän.
Lisätietoja
Mikael Pursiala
mikael.pursiala@student.lut.fi
Kandidaatintutkielma Aktiivisten ja passiivisten osakerahastoiden suoriutuminen
Suomessa 2010-luvulla
Kommentit
Lähetä kommentti